Uutiset

Hopeanuoli Punaiselta jättiläiseltä

Punainen jättiläinen juhlistaa viisivuotissyntymäpäiviään julkaisemalla Yoshihiro Takahashin Hopeanuoli-mangan. Kuukausittain ilmestyvän sarjan ensimmäinen osa ilmestyy 3.5. ja sen on kääntänyt suomeksi Juha Mylläri.

Gin on hopeanharmaa, tiikeriraitainen Akita-koira, ja koska se syntyi tiikeriraitaisena, sitä odottaa ennalta määrätty kohtalo; tulla karhukoiraksi. Ginin isä, Riki, on kylänsä paras karhukoira, mutta kun se häviää taistelun hirvittävää Akakabuto-karhua vastaan, Gin saa karhusta elinikäisen vihollisen. Ginin ollessa vain kuukauden ikäinen, alkaa sen kova koulutus isänsä veroiseksi karhukoiraksi.

Lähde: Punainen jättiläinen

Egmontilta kaksi mangauutuutta kesäkuussa

Egmont Kustannus tuo kesäkuussa markkinoille kaksi mangauutuutta: kymmenosaisen shojo-sarja Kitchen Princessin sekä yksiosaisen shonen-ai-mangan Fallen Moon.

Miyaki Kobayashin käsikirjoittama ja Natsumi Andon piirtämä Kitchen Princess kertoo Najika-nimisestä orpotytöstä, joka aloittaa kokkikoulun. Najika haaveilee tulevansa kuuluisaksi kokiksi ja löytävänsä pojan, joka pelasti hänet putoamasta jokeen ja kantoi mukanaan koulun vaakunalla koristeltua hopealusikkaa. Mutta nämä unelmat eivät toteudu helposti, sillä kilpailu on koulussa kovaa ja rakkaushuolia riittää. Jännitys tiivistyy, kun Najika osallistuu suureen kokkikilpailuun... Kirjoissa on mukana myös Najikan valmistamien herkkujen reseptejä!

Poikien välistä rakkautta, enkeleitä ja demoneita! Toui Hasumin manganovellikokoelma Fallen Moon sisältää mystisiä ja jännittäviä rakkaustarinoita, joissa enkeli menettää paikkansa paratiisissa ja löytää salaperäisen ja vaarallisen uuden isännän, palkkionmetsästäjäkaksikko kohtaa yössä demoneita, taiteilija saa tehtäväkseen maalata muotokuvan ilman mallia ja huomaa isäntänsä tietävän hänestä uskomattoman paljon...

Lähde: Egmont Kustannus

11. valtakunnallinen lasten ja nuorten sarjakuvakilpailu

Kemissä järjestetään jo yhdennentoista kerran valtakunnallinen lasten ja nuorten sarjakuvakilpailu. Kilpailun järjestävät yhteistyössä Lasten kulttuurikeskus Sarjis sekä Kemin sarjakuvakeskus ry ja sen aiheena on tänä vuonna kissa. Kilpailu on avoin 30.4. saakka ja sen palkinnot jaetaan Kitacon-tapahtumassa 16.5. Tarkemmat osallistumisohjeet ja tiedot kilpailusta ovat luettavissa Lasten kulttuurikeskus Sarjiksen www-sivuilta.

Lähde: Lasten kulttuurikeskus Sarjis

Ghost! Punaiselta jättiläiseltä toukokuussa

Princess Princess -sarjan suosion sokaisemana Punainen jättiläinen jatkaa valitsemallaan BL-linjalla ja kustantaa seuraavaksi Shuri Shiozun poikarakkaussarjan Ghost! (engl. Eerie Queerie!). Sarja alkaa 13.5.

Mitsuo Shiozu on muuten tavallinen opiskelijapoika, mutta hänellä on erikoinen ominaisuus: vaeltavat henget käyttävät häntä välikappaleena viestiäkseen rakkaidensa kanssa! Ennemminkin sääntönä kuin poikkeuksena henget ovat naispuolisia, jolloin Mitsuon ympärillä alkaa parveilla miespuolisia ihailijoita, ja erikoisia tilanteita syntyy pilvin pimein!

Lähde: Punainen jättiläinen

Pichi Pichi Pitch Egmontilta maaliskuussa

Egmont Kustannuksen mangavuosi jatkuu Magic Kaiton jälkeen shojo-sarjalla Pichi Pichi Pitch. Pink Hanamorin ja Michiko Yokoten seitsemänosaisen mangan päähenkilö Lucia on kaunis lukiolaistyttö, mutta myös merenneito. Hänen tehtävänään on pelastaa maailman meret pahalta voimalta, joka uhkaa ottaa ne hallintaansa. Taikahelmet antavat Lucialle ja hänen merenneitoystävilleen “pichi pichi” -äänet, joilla laulaessaan tytöt voivat tehdä ihmeitä. Merenneidoksi muuttunut Lucia pelastaa komean surffaripojan ja rakastuu tähän poikaan, Kaitoon. Kaitolla ei ole aavistustakaan siitä, että hänet pelastanut salaperäinen merenneito on Lucia, mutta Lucia on päättänyt voittaa Kaiton sydämen...

Pichi Pichi Pitch ilmestyy joka toinen kuukausi 24.3. alkaen ja sen ensimmäinen osa on ennakkomyynnissä Tampere kuplii -sarjakuvatapahtumassa.

Lähde: Egmont Kustannus